Kotiseutuarkiston avulla turvataan euralaisen asiakirja-aineiston sekä henkisen perinteen keruu, tallentaminen ja asettaminen tutkimuksen ja muun käytön ulottuville. Kotiseutuarkisto on tärkeä perusta paikallisidentiteetin voimistamiseksi tehtävälle työlle mm. opetuksen ja kunnan kulttuuritoiminnan piirissä. Kotiseutuarkisto toimii paikallisena muistina ja on merkittävä paikallinen voimavara ja kulttuurihistoriallinen pääoma.

Kotiseutuarkiston tehtävänä on tallentaa euralainen yksityisluontoinen arkistoaines sekä paikkakunnan henkinen perinne, saada se säilymään ja saattaa käytettäväksi siten, että se palvelee sekä yleisen että paikallisen tutkimuksen, opetuksen, harrastustoiminnan ja käytännön tarpeita.

Euran kotiseutuarkisto sisältää sekä paikallisien yksityishenkilöiden että yhdistysten asiakirja-aineistoja. Lisäksi omana kokonaisuutena on merkittävän laaja kuvakokoelma.

Kotiseutuarkiston kuvakokoelma:

Kotiseutuarkiston kuvakokoelmiin kuuluvat valokuvien lisäksi negatiivit, diat, valokuva-albumit sekä sähköinen kuva-aineisto. Kuvien aiheet ovat pääsääntöisesti Eurasta, 1800-luvun loppupuolelta alkaen, mm. maisema- ja henkilökuvia.

Oma laaja kokonaisuutensa on Kauttuan tehtaitten kuvakokoelma. Kuvien aiheena ovat teollisuuslaitokset (paperi- ja pakkausteollisuus), laitteet, työntekijät ja tuotteet sekä Kauttuan maisemat ja rakennukset. Toinen laaja kokonaisuus on kotiseutuneuvos Pekka Helanderin negatiivikokoelma, joka sisältää kuvia mm. euralaisista yleisötapahtumista, järjestöjen toiminnasta, paikallisista yrityksistä ja myymälöistä sekä euralaisesta rakennuskannasta.

Kuva-arkiston aineistoa voidaan pääsääntöisesti käyttää tutkimukseen, opetukseen, tiedotukseen sekä julkaisutoimintaan.

Kuvien ja negatiivien sähköinen luettelointi ja skannaaminen on meneillään. Kuva-aineistoa ei lainata. Siitä on mahdollisuus saada kopioita paperi- tai sähköisessä muodossa. Euran kunta perii maksun kuvien hakuun ja toimittamiseen liittyvästä tietopalvelusta voimassa olevan hinnaston mukaan. Kuvatilaukset toimitetaan sopimuksen mukaan. 

Käytössä on tuntiveloitus, joka on 72 € (sis. alv. 24 %). Minimiveloitus on yksi tunti. Asiakas voi tiedustella palvelun arvioidun hinnan ennen toimeksiantoa.