Euran Käräjämäki on yksi Suomen tunnetuimmista muinaisjäännösalueista. Käräjäympyrän uskotaan olleen tuomioistuimen paikka, mutta alun perin se on kuitenkin hauta esihistorialliselta ajalta. Se on viimeinen tunnettu polttohauta Eurasta rautakaudelta, täällähän noin vuoden 600 jaa. aikoihin otettiin käyttöön muusta maasta poiketen esineellinen ruumishautaus.

Jo 1880-luvulla tiedettiin, että Käräjämäellä on valtava määrä myöhäisen rautakauden (600 – 1200 jaa.) hautoja. Vain pieni osa niistä on tutkittu.

Mielenkiintoisin Käräjämäen haudoista sijaitsee tien pohjoispuolella. Tämä merovingiajan alun soturin hauta oli rikkaasti varustettu, hauta-antimina oli mm. raudoitettu kilpi, miekka, väkipuukko ja keihäänkärki, heloin koristettu vyö ja pronssisormus. Vainajan pään alla oli hioinkivi. Tämä saattaa olla merkkinä siitä, että päällikkö oli miestensä miekkojen herra – miekkojen terävyys riippui päällikön tahdosta. Päällikön hauta on ennallistettu ja se on nähtävänä tien pohjoispuolella pienen mäen päällä.