Puistot

Arvi Pohjalaisen puisto sijaitsee Eurajoen varressa Satakunnankadun ja Nohkolan sillan välisellä alueella. Dir.mus. Arvi Pohjalainen toimi pitkään Euran soittokunnan johtajana ja vaikutti merkittävästi euralaiseen puhallinmusiikki harrastukseen.

Kustaa Järvisen aukio Satakunnankadun varrella. Puistomainen aukio toimii myös pienimuotoisten tapahtumien paikkana keskellä Euran keskustan liike-elämää. Kustaa Järvinen oli euralainen mestaripelimanni, joka vahvasti vaikutti suomalaiseen ja satakuntalaiseen pelimannimusiikkiin.

Ruukinpuistossa Kauttuan historiallisen Sepäntien varrella järjestetään ympäri vuoden erilaisia tapahtumia, mm. markkinoita, messuja, konsertteja.

Räisälä-puisto Satakunnankadun sillan kupeessa Virastotalon ja Eurajoen välissä on Räisäläisten Säätion ja kunnan yhteistyössä perustama puisto, joka on räisäläistaustaisille kuin pala Räisälää. Säätiö kehittää puistoaluetta penkein ja kasvillisuudella.

Syreenipuisto (Eurantie 18) on osa Kansallisen kasvigeenivaraohjelman varmuuskokoelmaverkostoa, jolla turvataan Suomessa pitkään viljelyssä olleiden, ilmastoon sopeutuneiden arvokkaiden kasvikantojen geeniperimän säilyminen. Syreenipuistoon on istutettu 14 syreenikantaa tai -lajiketta sekä lisäksi Kauttuanruusuja, Ahlströmin pioneja sekä ”Vaaniin Herkku” -perunaa. Lue lisää Euran syreenipuistosta.

Veikko Tuomen polku sijaitsee Panelian keskustassa rivimyllyn alueella.
Veikko Tuomi ”Panelian satakieli” oli tunnettu muusikko/iskelmälaulaja 1950 – 1990 -luvuilla.

LEIKKIKENTÄT

Eurassa on useita lasten viihtymistä ja liikkumista tukevia leikkikenttiä, jotka löytyvät seuraavista paikoista:

  • Harolan ent. koulun piha-alue, Harolantie 371 B / kyläyhdistyksen ylläpitämä leikkikenttä
  • Karimaantie 15-17
  • Kiikkupuisto, Koskenkylänraitti 21, Honkilahti
  • Kiperi, Kiperintie 83, Kauttua
  • Kirkkotien leikkikenttä, Hinnerjoen kirkkotie 9
  • Kirkkovainio, Kirkkovainiontie 36-38
  • Koivukuja 1-3
  • Kuoretie, Kuoretie 16
  • Latopuisto, Vahenojantie 43-45/Viljasentie 58-60
  • Leijonapuisto, Vahenojantien päässä
  • Madetie 6-8
  • Mäkiläntie 10, Panelia (Panelian Puuhat ry:n hoitama)
  • Möljäntie / Leijonaranta
  • Naskinkuja 6, Eurakoski
  • Otsonkierto 10-12
  • Päivätuulen piha-alue, Naskinkuja 2
  • Tolppamäki, Taskutie 19-21
  • Virastotalo Satakunnankatu (MLL:n leikkipuisto), Satakunnankatu 12
  • Virkalantie 16-18