Omatoiminen asiointi Euran kirjastoissa
Eurassa on käytettävissä laajoin aukioloajoin lähikirjastot Hinnerjoella, Honkilahdella, Kiukaisissa ja Paneliassa sekä Euran pääkirjaston omatoimialue.
Miten asioidaan omatoimisesti?
Omatoimiaikana kirjastoon pääsee sisään kirjastokortilla ja nelinumeroisella PIN-koodilla. Koodi tallennetaan asiakastietoihin kirjastossa. Kirjastokortti on henkilökohtainen. Henkilökohtaisuus koskee myös omatoimikäyttöä. Samalla oven aukaisulla saa tulla sisään vain oman perheen jäseniä, ei esimerkiksi kavereita.
Huoltaja on vastuussa alle 15-vuotiaan kirjastokortilla tapahtuvasta omatoimisesta asioinnista.
Omatoimisesti kirjastoon pääsee ma–pe klo 8–20 ja la–su klo 9–18.
Henkilökunta opastaa omatoimiasioinnissa.
Kaikissa Euran kirjastoissa on pääsääntöisesti viikoittain asiakaspalveluaikaa, paitsi lähikirjastoissa lomakausina ja pyhinä sekä pääkirjastossa pyhinä. Tarkista aina kirjastokohtaiset palveluajat osoitteesta satakirjastot.finna.fi-etusivulta.
Omatoimiaikana voi lainata ja palauttaa aineistoa, noutaa varauksia, käyttää asiakastietokoneita, lukea lehtiä ja vaikka työskennellä tai opiskella.
Omatoimiajan päätyttyä asiakkaiden on poistuttava kirjastotilasta välittömästi.
Kirjasto on yleinen tila, jossa on käyttäydyttävä asiallisesti (612/2003). Väärinkäytöksien vuoksi asiakkaalle voidaan asettaa kirjaston käyttökielto, jolloin sisäänkirjautuminen omatoimiaikana ei onnistu eikä kirjastossa asiointi ole muutoinkaan sallittua käyttökiellon aikana. Kirjastokohtainen käyttökielto voi olla enintään 30 päivää.
Kirjastossa on tallentava kameravalvonta.
Omatoimiaikana ovat voimassa Satakirjastojen yhteiset käyttösäännöt. Näiden lisäksi voimassa ovat omatoimikirjastojen käyttösäännöt.