ESIHISTORIAN OPASTUSKESKUS
Naurava Lohikäärme on Suomen ensimmäinen esihistorian opastuskeskus.
Se ei ole museo, eikä sillä siis ole omia alkuperäisiä esinekokoelmia tai tutkimustoimintaa, vaan toiminta-ajatuksena on kertoa yleisölle elämästä rautakaudella asiantuntevien oppaiden ja monipuolisten näyttelyjen avulla.
Naurava Lohikäärme on saanut nimensä Osmanmäestä löydetyn keihäänkärjen koristekuvion mukaan. Rautaisen keihään putkiosaa koristaa hopeoitu lohikäärmeornamentti.
Nauravan Lohikäärmeen näyttelyt johdattavat kävijän viikinkiajan Euraan. Neljässä huoneessa on esillä alkuperäisiä hautalöytöjä tuhannen vuoden takaa. Nähtävillä on esimerkiksi muinaisten euralaisten koruja, aseita sekä käyttöesineitä.
Esillä on lisäksi runsaasti muinaisten mallien mukaan valmistettuja esineitä, mm. miekka, astioita, ja leikkikaluja, joihin kaikkiin on lupa koskea. Kävijät voivat myös kokeilla langan kehräämistä värttinällä sekä kankaan kutomista pystykangaspuilla. Nauravassa Lohikäärmeessä on tietenkin myös nähtävänä ensimmäinen rekonstruktio Euran muinaispuvusta.
Pääsymaksu 2 euroa, 5 - 15 -vuotiaat 1 euro, yli 10 hengen ryhmät 1 euro/henkilö. Kesällä yhteislippu Kauttuan tehtaitten museon kanssa 3 euroa/1,5 euroa.
Erikoisnäyttely
"Aarteita Köyliön Kirkkokarilta" - pyhiinvaellusmuistoja piispa Henrikistä avautuu 20.1.2011
Myymälä

Esihistorian opastuskeskuksen myymälästä saa esihistoriaan liittyviä tuotteita, joiden lähtökohtana ovat Euran rikkaan muinaislöydöt. Myynnissä on erityisesti paikallisten käsityön ammattilaisten tuotteita. Valikoimassa on mm. koruja, saviastioita, juomasarvia, tekstiilejä, lautanauhoja ja kortteja. Myytävänä on myös Euran esihistoriasta kertovaa kirjallisuutta.
Opastukset
Opastettuja kierroksia järjestävät Alasatakunnan oppaat ry. Tiedustelut: Esihistorian opastuskeskus, puh.0444224826 tai Juhani Eskola, puh. 0500 786 622




