Opiskeluhuollon järjestämisvastuu on 1.1.2023 siirtynyt Satakunnan hyvinvointialueelle.

 Joskus voi tulla hetkiä, jolloin tarvitsee toisen ihmisen tukea. Tuki- ja keskustelukäynnit voivat olla tarpeen, jos

  • koulussa tuntuu vaikealta (kaverisuhteissa, kouluun tulemisessa, koulussa työskentelyssä, oppimisessa)
  • hankaluudet arjessa vaikuttavat omaan hyvinvointiin ja koulunkäyntiin (ristiriitoja ihmissuhteissa, päihteiden käyttöä)
  • omat jutut painavat mieltä ja koulunkäyntiin on vaikea keskittyä (yksinäisyyttä, alakuloa, elämänmuutoksia)

Opiskeluhuollon psykologi- ja kuraattoripalvelut koskevat kaikkia oppilaita / opiskelijoita esikouluikäisistä lukiolaisiin. Psykologien ja kuraattorien työ on niin yksittäisten oppilaiden / opiskelijoiden hyvinvoinnin ja osallisuuden tukemista kuin koko kouluyhteisön hyvinvoinnin, suvaitsevaisuuden ja yhteishengen sekä yhteisöllisyyden lisäämistä. Toimimme yhteistyössä oppilaiden, perheiden, oppilaitoksen henkilökunnan sekä muiden yhteistyötahojen kanssa.

Psykologi- ja kuraattoripalveluilla tarkoitetaan opiskeluhuollon psykologin ja kuraattorin antamaa opiskelun ja koulunkäynnin tukea ja ohjausta, joilla:

  1. Edistetään koulu- ja opiskeluyhteisön hyvinvointia sekä yhteistyötä opiskelijoiden perheiden ja muiden läheisten kanssa
  2. Tuetaan opiskelijoiden oppimista ja hyvinvointia sekä sosiaalisia ja psyykkisiä valmiuksia. (Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 30.12.2013/1287)

Psykologit ja kuraattorit ovat tarvittaessa mukana tapauskohtaisesti koottavassa monialaisessa yksilökohtaisessa asiantuntijaryhmässä, jossa käsitellään yksittäisen oppilaan / opiskelijan tuen tarvetta ja opiskeluhuollon palveluiden järjestämiseen liittyviä asioita. Asiantuntijaryhmään voidaan nimetä asiantuntijoita jäseniksi vain oppilaan / opiskelijan tai, ellei hänellä ole edellytyksiä arvioida annettavan suostumuksen merkitystä, hänen huoltajansa suostumuksella.

Luottamuksellisuus

Psykologin ja kuraattorin kanssa työskentely on luottamuksellista. Yhdessä oppilaan / opiskelijan kanssa mietitään, milloin hänen kertomat asiat ovat sellaisia, että myös huoltajan on syytä tietää niistä. Työskentely on usein hyödyllisempää silloin, kun vanhemmat ovat tietoisia käynneistä ja suhtautuvat asiaan myönteisesti. Tapaamisilla puhutuista asioista ei mene tietoa ulkopuolisille tahoille, ellei asiasta erikseen sovita oppilaan / opiskelijan kanssa. Pyritään avoimeen yhteistyöhön huoltajien kanssa.

Yhteydenotto

Yhteyden psykologiin tai kuraattoriin voi ottaa oppilas / opiskelija itse, huoltaja, opettaja tai muu yhteistyötaho. Lain mukaan koulun henkilökunnalla on velvollisuus olla yhteydessä psykologiin tai kuraattoriin yhdessä oppilaan / opiskelijan tai huoltajan kanssa, mikäli arvioi, että oppilas / opiskelija tarvitsee ko. palveluita.

Oppilaalle / opiskelijalle on järjestettävä mahdollisuus keskustella henkilökohtaisesti psykologin tai kuraattorin kanssa viimeistään seitsemäntenä työpäivänä yhteydenoton jälkeen, kiireellisessä tapauksessa jo samana tai seuraavana työpäivänä. Huoltajalla ei ole oikeutta kieltää käyttämästä psykologi- tai kuraattoripalveluita. Olemme tavoitettavissa puhelimitse tai voit jättää yhteydenottopyynnön Wilman tai sähköpostin kautta. Pyrimme vastaamaan yhteydenottoihin mahdollisimman nopeasti.