Artikkelit

Eura-aiheinen neulekilpailu on ratkennut!

Eurassa julistettiin joulukuun alussa 2021 Eura-aiheinen neulekilpailu, jonka tulokset ovat nyt ratkenneet.  Kisassa oli mukana kaikkiaan 37 eri työtä. Voittajaksi tuli kauttualainen Pirkko Tuppurainen upeilla ...

Koko Suomen ruokakomero

Petri Koivisto kävelee euralaisessa metsässä syksyllä. Metsä on hänen työpaikkansa. Yrityksemme toiminnan pääpaino on villeinä kerättyjen ja luonnonmukaisesti viljeltyjen kasvien tuottamisessa, jatkojalostuksessa ja myynnissä, Koivisto kertoo ...

Kesätyöni kulttuuripalveluissa

Olin onnekas ja sain kesätöitä Euran kunnalta. Työpaikkani oli kulttuuripalvelut ja siellä toimin lasten työpajojen apuohjaajana. Tämän lisäksi sain toimia Esihistorian opastuskeskus Nauravassa lohikäärmeessä erilaisissa ...

Kauttuan Ruukinpuisto on yksi Lounais-Suomen kesäretkihaasteen kohteista

Lounais-Suomen #kesäretkihaaste johdattaa kesäisiin seikkailuihin Kesälomalla on aikaa seikkailla ja tutustua (lähi)ympäristöön tavallista tarkemmin. Naapurustoportaali Know Your Hoods (hoods.fi) kutsuu innokkaat retkeilijät mukaan kesäretkihaasteeseen ajalla ...

Euran Aalto-kohteet mukana arvostetussa kulttuurireitissä

Alvar Aalto Route on valittu Euroopan neuvoston kulttuurireittien joukkoon ensimmäisenä Suomesta Euroopan neuvosto on valinnut 19.5.2021 päätöksellään Alvar Aalto Route – 20th Century Architecture and Design – kulttuurireitin, ensimmäisenä Suomessa, ...

Kirjastopalveluille Euran MLL:n vuoden 2020 lapsi- ja nuorisoteko -tunnustus

Euran MLL paikallisyhdistys luovutti kirjastopalveluille tunnustuksen työstä lasten ja nuorten hyväksi. Yhdistyksen hallituksen kokouksessa perusteena palkinnolle olivat nousseet mm. kirjaston tapahtumat ja kaikenkattavasti laadukas lasten- ...

Lukupassilla lukuintoa euralaisiin perheisiin

Perheiden lukemaan innostamiseen tähtäävää lukupassia on saanut kaikista Euran kirjastoista helmikuusta lähtien ja kampanja jatkuu edelleen. Alle kouluikäisille suunnattuun passiin kerätään kymmenen merkintää yhteisistä lukutuokioista ...

Kansankulttuurin suurmiehet 1800-luvun Turajärvellä

Teksti: Risto Kupari Eurassa on 1800-luvulla ja 1900-luvun alkupuolella elänyt mielenkiintoisia kulttuuripersoonia. Olen kirjoittanut artikkelin mm. Järvisen suvun pelimanneista – erityisesti mestaripelimanni Kustaa Järvisestä ja ...

Ahlströmien aika on päättymässä Kauttualla – miten se tulee näkymään?

Antti Ahlström osti vuonna 1873 tuolloin jo lähes 200-vuotiaan Kauttuan ruukin. Ahlströmin rytmissä Kauttua ehti elää lähes 150 vuotta. Nyt Ahlströmin aika alkaa kuitenkin olla ...

Sähköautojen lataaminen lämpötolpista kielletty

Sähkö- ja hybridiautojen lataaminen Euran kunnan ja Euran Vuokrakoti Oy:n kiinteistöjen lämpöpaikoista on ehdottomasti kielletty! Syynä kieltoon on mm. turvallisuusnäkökulma. Lämpöpaikkoja ei ole suunniteltu lataukseen ...