3.4.2023

Kauttuan Ruukinpuiston Vierailukeskus avautuu 8.4. klo 11-15

Kauttuan Ruukinpuiston vierailukeskus avautuu yleisölle lauantaina 8.4. klo 11-15.  

Vierailukeskus on kaikille kauttualaisille ja Kauttualla vieraileville tarkoitettu kohtaamispaikka. Vierailukeskuksessa oleva näyttely esittelee Kauttuan historiaa kylän syntymisestä nykypäivään saakka. Näyttelyn pääpainona on Ruukinpuiston ihmiset ja yhteisö vuodesta 1689 nykyisyyteen, unohtamatta kuitenkaan teollista historiaa ja ympäröivää luontoa. 

Erikoisuutena näyttelyssä on kaksi televisiota, joissa pyörii seitsemän eri filmiä, mm. kauan kaivattu Aate Järvinen ja tehdas. 75 vuotta paperitehdasta ja ruukkikylän kehitystä – 80 vuotta miehen ikää nauriinpoimijasta paperimestariksi, jonka ensiesitys oli Ylellä 11.03.1983. Lisäksi on nähtävillä Euran Elokuvapäivien Suuri Junaryöstö -tapahtuman filmi vuodelta 1993, josta monet paikalliset saattavat löytää itsensä. 

Näyttelyn neljällä kosketusnäytöllä on myös valtava määrä materiaalia, joten näyttelyssä voi helposti viettää koko päivän. 

Kuva: Tomi Glad

Avoinna lauantaisin 8.4.2023 alkaen klo 11-15. Kesällä 10.6.2023 – 31.8.2023 ti-su klo 11-17 (juhannuksena suljettu) 

Yhteislippu Terassitalon kanssa: 
Aikuiset 8 €/hlö 
Ryhmät yli 10 hlö, 7-17-vuotiaat, eläkeläiset, opiskelijat 4 €/hlö 
Alle 7-vuotiaat ilmaiseksi. 

Lippu on voimassa ostopäivän ajan. 

8.4. eteenpäin Terassitalossakin myynnissä vain kyseisiä yhteislippuja. 

Osoite: Timmintie 20 b 

Sähköposti: vierailukeskus@eura.fi 

Puhelinnumero avoinnaoloaikoina: 044 422 4827 

eura.fi/vierailukeskus

Kuva: Tomi Glad
Takaisin listaukseen