Yrityspalvelut
Eura on sijainniltaan ja olosuhteiltaan erinomainen paikka liike- ja yritystoiminnalle. Liikenneyhteydet Länsirannikon suurimpiin satamakaupunkeihin ovat helposti saavutettavissa, ja Turkuun sekä Tampereelle on vain runsaan tunnin ajomatka. Euran keskustaajaman ohi kulkeva valtatie 12 tullaan liittämään tulevaisuudessa Eteläistä Suomea halkovaan E11-tiestöön!
Eura kuuluu vireään ja monipuoliseen Pyhäjärviseudun, sekä Rauman seudun talousalueeseen. Perinteikkään paperiteollisuuden ja elintarviketeollisuuden lisäksi, meiltä löytyy laaja-alaisesti eri alojen toimijoita, myös vaihtoehtoinen energiantuotanto on nosteessa. Euran kunta yhdessä kumppaniemme kanssa tarjoamme yrityksille asiantuntevaa palvelua yritysten kaikissa kehittämisvaiheissa aina perustamisesta kansainvälistymiseen asti. Tuo mukaan oma panoksesi ja innovaatiosi, tehdään yhdessä entistäkin monipuolisempi Eura.
Haluamme olla apuna järjestämässä sinulle loistavat mahdollisuudet kehittää yritystäsi! Jos tarvitset toimitilaa tai tonttia yrityksellesi, ota yhteyttä!
Kunnanjohtaja
Kari Kankaanranta
Yrittäjä tai yrittäjäksi aikova
Euran kunta ostaa elinkeinopalveluja kunnan yrityselämän vahvistamisen tueksi Prizztech Oy:ltä.
Jos kaipaat neuvoja yritysidean kehittelyyn, yrityksen perustamiseen tai olemassa olevan yrityksen kasvuun ja vaikka laajentumiseen kansainvälisesti ota yhteyttä yrityskehittäjä Heikki Perkoon. Voit myös varata ajan palvelupiste Virtaan, Satakunnankatu 12, ja tulla paikan päälle keskustelemaan tulevaisuuden yrityssuunnitelmistasi.
Kehitysprojekti mielessä?
Haluatko laajentaa toimintaasi, etsitkö kumppania tai rahoitusmahdollisuuksia, Satakunta, Suomi ja koko Eurooppa on tavoitettavissa!
Yrityskehittäjä
Heikki Perko
heikki.perko@prizz.fi
p. 044 710 5361
Suunnitteletko uuden yrityksen perustamista?
Voit olla myös suoraan yhteydessä Uusryityskeskus Enter Satakuntaan. Saat ohjeistusta liikeidean kehittämiseen ja liiketoimintasuunnitelman laatimiseen sekä tietoa rahoitusmahdollisuuksista, luvuista ja ilmoituksista. Apua on tarjolla myös starttirahan hakemiseen, veroasioihin ja yrityksen rekisteröintiin.
Uusyrityskeskus Enter Satakunta
Yritysneuvoja / Satakunnan Yrittäjät
Satu Tähtinen
p. 050 390 9418
satu.tahtinen@yrittajat.fi