Tapahtuman tiedot


Alkamispäivä

04.09.2023,  klo 00:00

Päättymispäivä

29.09.2023,  klo 00:00

Paikka

Euran pääkirjaston näyttelytila

Yhteisnäyttely: Nina Saari, Anne Kaltiainen, Pekka Maijala

Syyskuussa Euran kirjastossa on kolmen kuvataiteilijan yhteisnäyttely. Yhdistävänä tekijänä Porin taidekoulu. Olemme Nina Saari ja Anne Kaltiainen, valmistuimme viime keväänä 4-vuotiselta aikuisten taidelinjalta sekä Pekka Maijala, joka on samassa koulutuksessa viimeistä vuotta. Näyttelyssä on esillä akryyli- ja öljyvärimaalauksia, keramiikkaa, pastelli- ja liitutöitä, kierrätystaidetta ja akvarelleja. Kaikilla tekijöillä on oma persoonallinen kädenjälkensä.

Avoinna kirjaston aukiolojen mukaan.

Takaisin tapahtumalistaukseen