Tapahtuman tiedot


Alkamispäivä

16.11.2020,  klo 00:00

Päättymispäivä

23.12.2020,  klo 00:00

Paikka

Euran pääkirjaston näyttelytila
Satakunnankatu 33
27510 Eura
Erkki Salomaan katukuvissa 2000-luvulta on esimerkiksi kuva bussiin nousevista ihmisistä.

Maailmankatu-näyttely 23.12. saakka

Euran pääkirjastossa avautuu 16.11.2020 näyttely Maailmankatu, Erkki Salomaan katukuvia 2000-luvulta. Kuvissa kohdataan ihminen kadulla Suomessa ja eri puolilla maailmaa. Kuvissa arjen tapahtumat jokapäiväisessä elinympäristössä laajentuvat yksittäistä tilannetta yleisemmäksi, koskettavaksi ja vaikuttavaksi. Ihmisten samankaltaisuus, mutta toisaalta erilaisuus tuovat lähelle globaalin maailman jossa elämme. Mustavalkoiset kuvat ammentavat katukuvauksen perinteestä.

Kuvat ovat osa kesällä julkaistua Salomaan Maailman katu -kirjaa, joka julkaistiin kesällä Helsingissä Laterna Magicassa pidetyn näyttelyn yhteydessä. Kirjassa on toista sataa kuvaa 40 vuoden ajalta, vuosilta 1979–2019. Mustavalkoiset kuvat on otettu metropoleissa ja pienemmissä kaupungeissa ympäri maailmaa. Kirjan on kustantanut valokuvakirjoihin erikoistunut Musta Taide. Kirjan julkaisua on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

Salomaalla on ollut Vuodesta 1984 lähtien yksityisnäyttelyitä mm. valokuvakeskuksissa eri puolilla Suomea, minkä lisäksi hän on osallistunut yhteisnäyttelyihin Suomessa ja ulkomailla. Eurassa hänellä oli näyttely vuonna 1990 Villa Mäntylässä.

Näyttely on esillä Euran pääkirjastossa 16.11. -23.12.2020, Satakunnankatu 33, kirjaston aukioloaikoina. Huom! Jouluviikolla sisäänpääsy vain omatoimikirjaston aukioloaikoina kirjastokortilla ja PIN-koodilla.

Tervetuloa!

Takaisin tapahtumalistaukseen