Tapahtuman tiedot
Alkamispäivä
13.10.2022, klo 11:00Päättymispäivä
31.05.2023, klo 17:00Paikka

Maailman mullistukset näkyvät Luistarissa – kalmiston viimeiset vuosisadat -näyttely
Näyttelyn taustalla ovat uusimmat tutkimukset ja tiedot Luistarin rautakautisesta kalmistosta. Esimerkiksi kuva Euran emännän hauta-antimista on täydentynyt uusien tutkimuksien myötä. Tämä yksi kalmiston rikkaimmista hautauksista tehtiin viikinkiajan lopulla. Lisäksi uudet tutkimukset antavat tilaisuuden tarkastella näyttelyssä Luistarin hautauksia ja muutoksia sen kuuluisimman vainajan elinajan jälkeen. Tutustumme ristiretkiaikaan ja sitä seuranneeseen esineettömien hautauksien vaiheeseen. Tarkastelussa on ajanjakso viikinkiajan lopulta keskiajan alkuun 1000–1300. Hautaustavoissa havaitut muutokset liittyvät tapahtumiin ja muutoksiin Itämeren alueella, joka käytännössä vastasi muinaisluistarilaisen maailmaa.
Näyttelyn on käsikirjoittanut korkeakouluharjoittelija Sampsa Perälä.
Esihistorian opastuskeskus on avoinna to-pe klo 11-17 ja la klo 10-14.