20.9.2021

OLKA-piste on aloittanut toimintansa Euran sote-keskuksessa

Valtakunnallinen OLKA-toiminta laajenee sote-uudistuksen myötä maakunnan sote-keskuksiin. Toiminnan tarkoituksena on tuoda paikallista järjestötoimintaa koordinoidusti näkyväksi sosiaali- ja terveyspalveluissa. Laajentuessaan toimintaan voidaan sisällyttää myös vapaaehtoistoimintaa, kokemustoimintaa ja vertaistukitoimintaa.  

Järjestöjen toiminta OLKA-pisteellä 

Euran sote-keskukseen on perustettu OLKA-piste, jonne järjestöt, seurakunnat ja muut yleishyödylliset toimijat voivat tulla esittelemään toimintaansa. OLKA-piste sijaitsee pääsisäänkäynnin läheisyydessä odotustilassa. Pisteellä on kansioita, joita yhdistykset voivat ottaa käyttöönsä. Kansioihin voi laittaa esitteitä ja lehtiä sote-keskuksen asiakkaiden ja potilaiden selattavaksi. Otsikoithan kansion itse kohderyhmää kuvaavasti (esimerkiksi ikäihmiset, keliakia, diabetes, lapset ja nuoret). Sama yhdistys voi pitää esitteitä useammassa kansiossa. Pidetään piste yhdessä siistinä – tuottehan esitteitä vain muutaman kappaleen kerrallaan. Esitteiden tuojien vastuulla on käydä aika-ajoin pisteellä siistimässä kansioita ja päivittämässä omat materiaalit ajan tasalle. Pisteeltä löytyy muovitaskuja, joita saa hyödyntää.  

Teemapäivät 

Haluatteko tulla paikan päälle esittelemään toimintaanne? Pisteeltä löytyy teemapäivien varauskalenteri, josta voitte itse varata haluamanne ajankohdan arkipäiville. Teemapäivät pidetään OLKA-pisteellä ja niissä voitte jakaa tietoa yhdistyksenne toiminnasta sekä tavata asiakkaita ja potilaita. Huomioittehan yleiset hygienia- ja turvallisuusohjeistukset käsien pesusta ja kasvomaskin käytöstä.  

Lisätietoja: 

Euran sote-keskuksen OLKA-pisteen yhteyshenkilö: osastonhoitaja Terhi Heinonen, sote-avopalvelut, p. 044 422 4116, terhi.heinonen@eura.fi  

Osoite:  
Terveystie 3, 27510 Eura 

Tutustu tarkemmin OLKA-toimintaan osoitteessa https://olkatoiminta.fi/

Takaisin listaukseen