8.11.2023

Eura houkuttelee uusia asukkaita

Euran kunta on  toteuttanut yhteistyössä Alasatakunnan kanssa markkinointijulkaisun, jossa kerromme ajankohtaista tietoa asumisesta, palveluista, harrastusmahdollisuuksista, työpaikoista ja yrittämisestä Eurassa. Tällä viikolla jakoon tuleva julkaisu on suunnattu erityisesti lapsiperheille. Alueellisen jakelun lisäksi julkaisu lähtee postin mukana Eurasta viimeisen kymmenen vuoden aikana pois muuttaneille.

Alkuvuonna kunta toteutti somemarkkinointikampanjan, joka oli suunnattu erityisesti kaupunkilaisille. Viime vuosina Eurasta pois muuttaneita on lähetetty myös kirjeitse. Hoods.fi -sivustoa kehitetään koko ajan, jotta muuttajat saisivat ajankohtaista tietoa Euran mahdollisuuksista.

Takaisin listaukseen