12.2.2021

Uusi perheiden lukupassi julkaistaan kirjastolla hiihtolomalla

Koko lomaviikon voi pääkirjastolla myös seikkailla omatoimisesti Harry Potter -hengessä.

Euran kirjastossa julkaistaan hiihtolomaviikon maanantaina perheiden lukupassi. Kampanjan tarkoitus on muistutella yhteisen lukemisen tärkeydestä, sillä lapselle lukemisella on monia tutkittuja hyötyjä. Lukeminen mm. kehittää lapsen sanavarastoa, mielikuvitusta ja empaattisuutta ja yhteisten lukutuokioiden kautta voi käsitellä monenlaisia tunteita.

Lukupassin toivotaan innostavan useampia perheitä yhteisten lukutuokioiden pariin. Passiin kerätään kymmenen merkintää, yksi jokaista yhteistä lukuhetkeä kohden, ja täydellä passilla saa kirjastosta pienen yllätyksen. Passin mustavalkoiset kuvat voi halutessaan värittää. Lukupasseja saa jokaisesta Euran kirjastosta ja täyden passin voi palauttaa kaikkiin lähikirjastoihin henkilökunnan palveluaikoina. 

Kirjaston henkilökunta vinkkaa mielellään luettavaa, jos ideat ovat vähissä. Kirjastolla myös kerätään pyynnöstä kirjakasseja erilaisista aiheista, esim. juuri iltasaduiksi. Kassin voi noutaa myös omatoimiajalla pinkoodilla ja kirjastokortin numerolla. Euran kirjaston ja neuvolan yhteistyö lasten lukutaidon eteen jatkuu. Jo kolmatta vuotta kaikki euralaiset lapset saavat 2-vuotisneuvolassa kutsun kirjastoon, jossa lapsi saa kirjalahjan.

Hiihtolomaviikon pääkirjastolla on omatoimisesti suoritettavissa Harry Potter -teemainen tehtävärata. Suorittamalla tehtäväradan saa pienen palkinnon ja osallistuu Harry Potter -aiheisten palkintojen arvontaan. Tarjolla myös tietysti paljon Harry Potter -aiheista lainattavaa.

Takaisin listaukseen