15.5.2021

Tiedote joukkoaltistumisesta Covid 19 -virukselle Euran lukiossa ja yhteiskoulussa

Eurassa leviää nyt varsinkin nuorison keskuudessa koronaepidemia. Aiemmin viikolla tiedotettiin, että Euran lukiossa on kahdella oppilaalla todettu positiivinen tulos Covid 19-virukselle ja lähikontaktit oli asetettu karanteeniin. Nyt Eurassa on todettu uusia positiivisia tuloksia Covid 19- virukselle sekä Euran lukiossa että Euran yhteiskoulussa. Lukiossa on todettu kahdella uudella oppilaalla lukion toisella luokalla positiivinen tulos ja yhteiskoulussa yhdellä oppilaalla positiivinen tulos 7F- luokalla. Sairastuneet ovat olleet koulussa ja osallistuneet opetukseen tartuttavuusaikana, mutta ennen oireiden puhkeamista. Näiden positiiviseksi todettujen oppilaiden kautta lähialtistuneiksi katsotut oppilaat on asetettu karanteeniin. Heidän lisäkseen muiksi altistuneiksi on asetettu koko lukion toinen luokka ja yhteiskoulun 7F luokka. Tartunnan jäljitys on toteutettu hyvin ja nopeasti. Altistuneet on jo pääosin tavoitettu ja heihin ollaan oltu yhteydessä. Loputkin altistuneet pyritään tavoittamaan vielä tämän päivän aikana.

Koulussa on käytetty pääosin maskeja hyvin ja huolehdittu muista toimista tartuntojen ehkäisyn suhteen, joten kaikkia oppilaita ja henkilöstöä ei jouduta laittamaan karanteeniin. Karanteeniin asetetaan ne henkilöt, jotka ovat olleet lähikontaktissa positiiviseksi todettujen potilaiden kanssa ja ne opiskelijat, jotka ovat olleet lähietäisyydellä ilman maskia. Karanteeni koskee vain altistunutta ja perheenjäsenet saavat liikkua normaalisti. Kaikki lukion 2. luokan ja yhteiskoulun 7F-luokan oppilaat ja henkilöstö testataan. Negatiivinen testitulos ei kuitenkaan lyhennä karanteeniaikaa.

Lukion altistuksiin liittyy nyt myös altistumisia vanhojen tanssien yhteydessä. Vanhojen tansseihin ja näiden jälkeisiin illanviettoihin on osallistunut myös muita nuoria, kuin lukion 2. luokan oppilaita. Osa vanhojen tansseihin osallistuneista on myös asetettu karanteeniin ja kaikki vanhojen tansseihin tai illanvietossa altistuneiksi katsotut muut altistuneet testataan. Lukion 2. luokan positiiviseksi todettujen oppilaiden ja aiemmin positiiviseksi todettujen kautta sekä vanhojen tanssien ja näiden jatkojen kautta altistuneiden joukossa on myös lukion 1. luokan oppilaita. Kaiken kaikkiaan karanteeniin asetettuja sekä muita altistuneita on yli 80 henkilöä Euran lukioon, Euran yhteiskouluun ja vanhojen tansseihin liittyen.

Koska lukiossa on nyt useampia positiiviseksi todettuja oppilaita lukion 2. luokalla ja altistuneita on paljon sekä lukion 2. luokalla että lukion 1. luokalla päädytään varotoimena siirtämään nyt koko Euran lukio etäopetukseen 21.5.2021 saakka. Yhteiskoulussa altistuneita on vain luokalla 7F. Tämän vuoksi yhteiskoulussa vain 7F-luokkka siirretään etäopetukseen 21.5.2021 asti. Mikäli lisätartuntoja tulee vielä ilmi tai tilanne muuten muuttuu hankalammaksi, etäopetusta jatketaan tämän jälkeenkin.

Euran koulualtistuksiin liittyy myös kahden eri liikuntaharrastusryhmän joukkoaltistuminen. Kaikki näihin ryhmiin osallistuneet liikunnan harrastajat ovat tiedossa ja suurin osa on jo tavoitettu ja loputkin pyritään tavoittamaan tämän päivän aikana. Toisesta liikuntaryhmästä muiksi altistuneiksi on asetettu 16 henkilöä ja heidät kaikki testataan myös. Toisessa liikuntaharrastusryhmässä jouduttiin laittamaan karanteeniin koko 10 hengen ryhmä.

Eurassa suositellaan huolehtimaan entistä huolellisemmin turvaväleistä, hyvästä käsihygieniasta ja maskien käytöstä ja hakeutumaan korona-testiin heti hyvinkin lievienkin oireiden ilmaantuessa. Nyt kaikkia suositellaan hakeutumaan herkästi koronatestiin silloinkin, kun ylähengitystieoireet mahdollisesti ovat siitepölyallergian aiheuttamia, jotta saataisiin tilanne rauhoittumaan mahdollisimman pian. Oireiden ilmaantuessa suositellaan tekemään oirearvio Omaolossa, jonka kautta mahdollista tehdä myös sähköinen ajanvaraus testaukseen. Suositellaan nyt myös välttämään turhia kontakteja ja matkustamista ja pysymään pääosin perhepiirissä. Nyt on myös erityisen tärkeää välttää kaikenlaisia kokoontumisia, jotka eivät ole välttämättömiä.

Euran sote-keskus

Johtava lääkäri Lotta Armfelt

Takaisin listaukseen