Kesäinen kuva Kauttuan Ruukinpuiston Sepäntiestä. Oikealla punamullattuja asuintaloja 1800-luvulta.

1.4.2021

Kuntalaisilta toivotaan ideoita Kauttuan Ruukinpuiston kehittämiseen

Osana Euran kunnalle tehtävää Kauttuan Ruukinpuiston kehittämistä koskevaa opinnäytetyötä kartoitetaan kuntalaisten ajatuksia Ruukinpuistosta ja sen toiminnasta. Ideoita ja mielipiteitä alueen kehittämisestä kerätään kyselylomakkeen avulla. 

Kysely on suunnattu pääsääntöisesti euralaisille, mutta kyselyyn voi vastata asuinpaikasta riippumatta kuka tahansa. Kyselylomakkeeseen vastataan nimettömästi, eikä yksittäisen henkilön vastauksia voida tunnistaa. Kysymyksiä on kaikkiaan yhdeksän, joten aikaa vastaamiseen ei mene kauan.  

Vastaa siis kyselyyn ja ole mukana ideoimassa Ruukinpuiston toimintaa!

Kyselylomake on auki 18.4.2021 saakka. 

Takaisin listaukseen