13.8.2021

Koronatiedote 13.8.2021

Euran kunnan koronavirusepidemiaan liittyviä rajoituksia ja toimenpiteitä arvioiva työryhmä kokoontui 13.8.2021 arvioimaan Satakunnan alueellisen tartuntatautien työryhmän antamia suosituksia Euran kunnassa. Kokonaisarvion perusteella Satakunta on siirtynyt leviämisvaiheeseen. Erityisen paha tilanne on Raumalla ja Etelä-Satakunnassa (Eurajoki ja Kokemäki, Eura, Säkylä ja Huittinen). Porissa tartuntoja on vähemmän, mutta hybridistrategian leviämisvaiheen kriteerit täyttyvät. 

Euran kunta noudattaa edelleen jatkossa oman palvelutuotannon ja kunnan tilojen käytön osalta alueellisen tartuntatautien työryhmän antamia suosituksia: https://www.satasairaala.fi/koronavirus-covid-19/epidemian-torjunta-ja-voimassa-olevat-alueelliset-suositukset  

Yksittäiset palveluyksiköt tiedottavat erikseen, mikäli edellä olevat suositukset tai muuttuvat olosuhteet aiheuttavat merkittäviä rajoituksia palvelutuotantoon. Huomioitava on, että tartuntatautilain mukaiset määräykset edellyttävät edelleen etenkin sisätiloissa turvavälien noudattamista ja hygieniasta huolehtimista!  

Tilanne on alueellisesti vakava ja voi nopeasti vaikuttaa myös Euran kunnan tilanteeseen.  

Tärkeimmät epidemian leviämistä rajoittavat keinot:   

  • Hyvä käsihygienia   
  • Oikea yskimistekniikka   
  • Turvavälit 2 metriä   
  • Kontaktien vähentäminen   
  • Kasvomaskien käyttö, mikäli turvavälejä ei pystytä säilyttämään   
  • Huomioithan, että lievästikin sairaana on hakeuduttava testiin, ja testitulosta odottaessa on pysyttävä kotona 

Euran kunta kannustaa kaikkia kuntalaisia hakeutumaan rokotettavaksi! Lisätietoja: https://www.eura.fi/koronavirus-covid19/koronarokotukset/ 

Takaisin listaukseen