13.5.2021

Joukkoaltistuminen Covid 19 -virukselle Euran lukiossa

Euran lukiossa on kahdella oppilaalla todettu positiivinen tulos Covid 19-virukselle. Tartunnan lähde on kummassakin tapauksessa todennäköisesti koulun ulkopuolelta. Tartunnan saaneet oppilaat ovat eri luokilta. Sairastuneet ovat olleet koulussa ja osallistuneet opetukseen tartuttavuusaikana, mutta ennen oireiden puhkeamista. Näiden positiiviseksi todettujen oppilaiden kautta lähialtistuneiksi on katsottu 7 oppilasta ja heidät on asetettu karanteeniin. Tartunnan jäljitys on toteutettu hyvin ja nopeasti. Altistuneet on jo tavoitettu ja heihin ollaan oltu yhteydessä.

Koulussa on käytetty maskeja ja huolehdittu muista toimista tartuntojen ehkäisyn suhteen, joten kaikkia lukion oppilaita ei jouduta laittamaan karanteeniin. Seitsemän oppilaan kohdalla katsotaan olleen suurempi riski tartuntaan ja heidät on asetettu karanteeniin. Karanteeni koskee vain altistunutta ja perheenjäsenet saavat liikkua normaalisti. Mikäli koulussa tulisi esiin uusia positiivisia tuloksia, harkitaan laajempia testauksia.

Eurassa suositellaan huolehtimaan entistä huolellisemmin turvaväleistä, hyvästä käsihygieniasta ja maskien käytöstä ja hakeutumaan korona-testiin heti hyvinkin lievienkin oireiden ilmaantuessa. Tämä on nyt erityisen tärkeää, kun Covid 19- tapauksia on viime aikoina Eurassa ollut aiempaa enemmän. Varsinkin lukion oppilaita ja henkilöstöä suositellaan nyt hakeutumaan herkästi testiin silloinkin, kun ylähengitystieoireet mahdollisesti ovat siitepölyallergian aiheuttamia. Oireiden ilmaantuessa suositellaan tekemään oirearvio Omaolossa, jonka kautta mahdollista tehdä myös sähköinen ajanvaraus testaukseen. Suositellaan nyt myös välttämään turhia kontakteja ja matkustamista ja pysymään pääosin perhepiirissä. Nyt on myös erityisen tärkeää välttää kaikenlaisia kokoontumisia, jotka eivät ole välttämättömiä.

Euran sote-keskus

Johtava lääkäri

Lotta Armfelt

Takaisin listaukseen