löydä uusi kotisi eurasta

Euralaisen vanhan sanonnan mukaan ihmisiä pitää katsoa silmien tasalta. Euralaiset ovat ennakkoluulottomia ja euralaiseksi on helppo tulla. Kaikki on kiinni itsestä. Eurassa tavoitellaan avoimesti asukaspohjan kasvattamista, koska sen avulla palveluja voidaan monipuolistaa, niiden laatua parantaa ja rahoituspohjaa laajentaa. Hyvän kierre alkaa uusista yrityksistä, työpaikoista ja uusista asukkaista. Ne luovat vahvan selkänojan elinvoimaisen kunnan kehittymiselle.

Elämän-
laatu

EDULLISTA
ASUMISTA
PALVELUJEN
KESKELLÄ

Luonto

JÄRVET,
LUONTOPOLUT,
VIRKISTYS-
ALUEET

Monipuoliset asumis-mahdollisuudet

Kulttuuri

Eura on esihistorialtaan yksi Suomen merkittävimmistä paikkakunnista. Poikkeuksellisen runsaat viikinkiaikaiset löydöt ja niistä tehdyt yliopistotasoiset tutkimukset ovat tehneet Euraa tunnetuksi ympäri maailman.
Kymmenet Euran esihistorialliset esinelöydöt ovat päätyneet Kalevala-
korujen malleiksi. Omassa viikinkikylässä, Euran Härkänummella järjestetään tapahtumia, joissa Euran viikingit tapaavat nykyajan ihmisiä.
Eurassa kulttuurilla on erityinen sijansa: lähikirjastoja vaalitaan, aktiivinen kansalaisopisto tarjoaa hengenravintoa ja tapahtumia, seminaareja ja kuvataidenäyttelyitä on ympäri vuoden.
Eurassa on myös mahdollisuus taiteen perusopetukseen.

Ympäristö

Eura sijaitsee kirkasvetisen Pyhäjärven rannalla. Järvi tunnetaan yhtenä Euroopan tuottoisimmista kala-aitoista, jossa ammattikalastajien pyyntikohteita ovat muikku, siika sekä täplärapu. Myös vapakalastajien kohteena järvi on suosittu ja antoisa.
Monipuolisen ja laajan ekologisen tutkimuksen ja seurannan ansiosta Pyhäjärvestä on tullut niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin kiinnostava tutkimuskohde. Eurassa tutkimuksia koordinoi kuntien ja elinkeinoelämän yhdessä perustama Pyhäjärvi-instituutti. Pyhäjärven lounaispuolella sijaitseva Koskeljärvi on Lounais-Suomen suurin mökitön järvi, joka tunnetaan yhtenä Satakunnan parhaana lintujärvenä. Järven länsirantaa seuraa Pyhäjärviseudun luontoretkeilyhankkeen laatima 11-kilometrinen retkipolku. Sen varrella järjestetään ”Villiinny Koskeljärvellä” -tapahtumaa.

Hiittenkari Kuva: Pete-Jukka Rinteelä

Harrastusmahdollisuudet

Eura tarjoaa mittavat mahdollisuudet harrastaa monipuolisesti liikuntaa, teatteria tai kulttuurin aloja.
Voit harrastaa omatoimisesti tai liittyä vaikka useampaankin kunnassa toimivaan seuraan!

Katso tästä kaikki Euran yhdistykset