| 
Joulukuussa
2003 Mari
Syrén palkittiin Edinburghin Kuninkaallisen taideakatemian
näyttelyssä
taidesäätiö
The
Grampian
Hospital Arts Trust'in
palkinnolla.
Palkintona on Aberdeenissä, säätiön omassa galleriassa,
v. 2005 järjestettävä näyttely.
"Teen
uniikki- ja pien-
sarjakoruja toiminimellä
DOING DESIGN.
Työhuoneeni sijaitsee
Kauttualla asuintaloni
yhteydessä.
Oma mallistoni koostuu
suurelta osin esihistoria-
aiheisista pronssi- ja
hopeakoruista, joita on
myynnissä Esihistorian
opastuskeskuksessa Eurassa
sekä Satakunnan Museossa
Porissa." |
 |
 |
Jalometalliseppä
niittää mainetta
maailmalla
Mari
Syrén on porilaissyntyinen jalometalliseppä, joka tuli
Euraan Lahdesta vuonna 1998.
Ammattiopintoja on takana Kuopion käsi- ja taideteollisuusakatemiasta,
josta Mari Syrén valmistui jalometallisepäksi v. -92,
sekä Lahden ammattikorkeakoulun kultasepänalan laitokselta,
jossa hän opiskeli hopeasepän tekniikoita sekä koru-
ja esinemuotoilua. |
|
| Viikinkikorujen
lisäksi Mari Syrén valmistaa myös moderneja koruja,
metallien lisäksi hän käyttää materiaaleina
mm. lasia, kiveä ja muovia. Mari tekee koruja myös tilaustöinä,
esimerkiksi yrityslahjoiksi tai asiakkaan toiveiden mukaan.
"Kaupallisten"
korujen lisäksi Mari tekee myös koruja näyttelyihin,
sekä omiin että yhteisnäyttelyihin Suomessa ja ulkomailla.
Hänen korujaan on ollut esillä mm. Pietarissa, jossa hän
osallistui keväällä 2002 kansainväliseen nuorten
koruntekijöiden kilpailuun. Mari Syrénin hopea-meripihkakoru
voitti kilpailussa kolmannen palkinnon.
Puolan
kansainvälisessä hopeataiteen näyttelyssä Marin
koruja on esitelty pariinkin otteeseen. Kotimaassa hänen töitään
on ollut esillä mm. Suomalainen Koru -näyttelyssä
Porvoossa ja Oulussa, sekä ulkomaitakin kiertäneessä
NuortenForum2000 -näyttelyssä.
Syrénin Sydänpuu -kaulakoru pääsi Uniikki
desing -loppukilpailuun ja näyttelyyn, joka parhaillaan kiertää
Suomea ja v. 2004 viedään myös ulkomaille.
Omia näyttelyitä Mari Syrén on pitänyt yhdessä
Anna-Leena Haaramäen kanssa vuodesta 1998 lähtien Eurassa,
Porissa ja Turussa.
|
  |