|
Kiviseppä
ja koruntekijä
Anna-Leena
Haaramäki valmistui kivisepäksi 1992 Lappeenrannan käsi-
ja taideteollisuus- oppilaitoksesta ja sen jälkeen vielä
Lahden AMK:sta koru- ja esinemuotoilijaksi.
Kesällä
1998 hän muutti Euraan, elokuussa 1999 hän perusti toiminimen
Työhuone 925.
Uniikki-
ja piensarjakoruja sekä pienesineitä ja isompia "seinäkoruja"
tekevä Anna-Leena
Haaramäki toteuttaa
koruja myös tilauksesta.
Pääasiallisena materiaalina hänellä on hopea,
mutta myös muut materiaalit käyvät, esimerkiksi kulta,
pronssi, kivet, luu, puu, villa, muovi ja kierrätystavara...
Anna-Leena
Haaramäki on ottanut osaa
moniin yhteisnäyttelyihin Suomessa ja ulkomailla.
Omia korunäyttelyitä hän on pitänyt yhdessä
Mari Syrénin kanssa vuodesta ´99 lähtien
Eurassa, Porissa ja Turussa.

|