Koululaitoksen rakenneselvitys |
Ladattavat
tiedot esittelyn perässä!
Vuoden 2005 talousarvion sitovien perustelujen mukaisesti kunnanhallitus
asetti rakenteita koskevat projektit kokouksessaan 31.1.2005. Kunnan taloudellinen
tilanne edellyttää toimintojen tehostamista, mutta kiinteiden kustannusten
ollessa korkeita säästöt joudutaan kohdistamaan koulutoimen tuloksellisuuden
kannalta tehottomasti. Koulurakenneselvitys sisältää selvityksen
ja toimenpide-ehdotuksia koulurakennemuutoksiin, jotka aiheutuvat
• väestö- ja oppilaskehityksestä
• alueittaisesta oppilaskehityksestä
• toiminnallisista ja sisällöllisistä tekijöistä
• koulutilojen fyysisestä kunnosta
Selvitystyö
pohjautuu koulukohtaisiin oppilasennusteisiin, koulunkäynteihin,
tietoon henkilöstöstä ja kiinteistöistä. Merkittävänä
lähtökohtana on myös huoli ikääntyvästä kouluverkostosta.
Vanhat koulukiinteistöt tulisi saada vastaamaan nykyajan opetustyölle
asetettuja vaatimuksia: opetustilojen ajanmukaistaminen, turvallisuuden parantaminen
ja teknisen tason kohentaminen.
Kiinteistöt rapistuvat, kun niiden ylläpitoon ei voida osoittaa riittävästi
määrärahoja. Kaikista koulukiinteistöistä ei ole tehty
kunnollista kuntokartoitusta. Kuntokartoitukset on tehty Hinnerjoen koulusta
ja Kirkonkylän koulusta. Vaarana on, että koulut eivät täytä
turvalliselta kouluympäristöltä edellytettyjä normeja (muun
muassa fyysiset tilat).
Investointitarpeet on kartoitettava, jotta kaikille kunnassa lähivuosina
asuville oppivelvollisille voidaan osoittaa koulupaikka, jossa on asianmukaiset
tilat. Tällä hetkellä kunnan opetussuunnitelmassa on jouduttu
karsimaan oppimisen tavoitteita erityisesti liikunnan opetuksessa ja teknisen
työn opetuksessa. Kustannustarkastelussa on käytetty sekä valtionosuusjärjestelmän
että kunnan kustannustietoja.
Koulutoimen tulevaisuuden näkymiä arvioitaessa nykytilanteen valossa huomiota on kiinnitetty erityisesti seuraaviin seikkoihin:
1. Kasvava oppilasmäärä /vähenevä oppilasmäärä
2. Oppilasmäärien alueellinen epätasapaino
3. Uuden valtionosuuden laskentaperusteiden muuttuminen isompia yksiköitä suosivaksi
4. Uuden opetussuunnitelman perusteiden mukaisen opetuksen toteuttaminen
5. Kiinteistökulujen osuus koko opetuksen järjestämisen kustannuksissa
6. Henkilöstön rekrytointiin liittyvät ongelmat
Selvityksessä esitetään ratkaisumalleja, joita tarvitaan toiminnan sopeuttamiseksi vastaamaan muuttuneita olosuhteita niin, että koulurakenne palvelee mahdollisimman laadukkaasti ja edullisesti Euran kunnan oppilaita ja asukkaita.