Mikä ihmeen
Naurava Lohikäärme?
Naurava
Lohikäärme on Suomen ensimmäinen esihistorian opastuskeskus.
Se ei ole museo, eikä sillä siis ole omia alkuperäisiä
esinekokoelmia tai tutkimustoimintaa, vaan toiminta-ajatuksena on
kertoa yleisölle elämästä rautakaudella asiantuntevien
oppaiden ja monipuolisten näyttelyjen avulla.
Naurava
Lohikäärme on saanut nimensä Osmanmäestä
löydetyn keihäänkärjen koristekuvion mukaan. Rautaisen
keihään putkiosaa koristaa hopeoitu lohikäärmeornamentti.
Sijainti
Esihistorian opastuskeskus sijaitsee aivan Euran keskustassa, kivisessä
Nohkolan navetassa.
Esihistorian opastuskeskus -viitat opastavat perille Euraan johtavilta
pääteiltä.
Opastukset
Opastettuja
kierroksia järjestävät Alasatakunnan oppaat ry.
Tiedustelut:
Esihistorian opastuskeskus,
puh.(02) 8399 0269,
ja Juhani Eskola
puh. 0500 786 622
Lounasravintola
Esihistorian
opastuskeskuksen yhteydessä olevissa liiketiloissa toimii lounasravintola
Idylli, josta ryhmät voivat tilata etukäteen ruuat tai vaikkapa
kahvit mielenkiintoisen opastetun kierroksen päälle.
puh. (02) 864 5460.