Taidetta ympäri ämpäri
Taiteilija Kalle Hammin ympäristötaideprojekti
Kuuleeko Eura? nivoo yhteen monia Taidetta Ympäri ja Ämpäri
-projektin toimintaideoita ja -tavoitteita. Taidetta Ympäri ja
Ämpäri tutkii mahdollisuuksia hahmottaa ja ymmärtää
erilaisia ympäristöjä moniaistisesti taiteen keinoin.
Aistipyramidin
huipulla
Eurooppalainen silmäihminen, aasialainen korvaihminen,
Amerikan alkuperäiskansan nenäihminen, australialainen kieli-ihminen
ja afrikkalainen ihoihminen…Nyt jo rasistiselta kuulostava lista
on lainaus luonnonhistorioitsija Lorenz Okenin 1800-luvulla kehittelemästä
aistien rodullisesta hierarkiasta. Pyramidin huipulla keikkuu eurooppalainen
silmäihminen (eye-man). Lista kertoo ajan käsityksistä
eri aistien korostumisesta eri kulttuureissa sekä ”rationaalisen
eurooppalaisen” ja ”aistillisten villien” vastakkainasettamisesta.
Tutkijat ovat asettaneet näköaistin aistipyramidin huipulle
länsimaisessa kulttuurissa Okenin jälkeenkin. Näköaisti
on painottunut länsimaisen kulttuurin yhä voimakkaamman visuaalisen
luonteen myötä, aina renessanssista lähtien. ”Varjoon”
ovat jääneet niin kuulo- kuin hajuaistimuksetkin, jotka vielä
keskiajan ihmiselle ja tutkimukselle olivat paljon informatiivisempia
kuin nykyajan hälyyn ja hajuttomuuteen tottuneille ihmisille.
Aistimaailmasta toiseen
Aistit eivät toimi kuin koneet. Ne ovat osa yhä
laajempaa viestintäjärjestelmää. Aistien vastakkain
asettelun tai arvojärjestyksen sijaan on mielenkiintoista pohtia,
mitkä aistit milloinkin aktivoituvat ja miksi? Ihminen elää,
liikkuu ja siirtyy erilaisista visuaalisista, ääni-, lämpö-,
tuoksu- jne. - tiloista ja ympäristöistä toiseen. Joskus
kuuloaisti tarttuu syvältä kaikuvaan tuulikanteleen helinään,
joskus näköaistin terävöittää maisemasta
esiin törröttävä kauhistus tai kaunistus.
Korvaluomet auki
Kulttuuriset
normit mutta myös havainnoitsijan kyky, halu ja herkkyys asennoitua
tai muuttaa asennoitumistaan ympäristöön vaikuttavat,
miten ympäristöjä tulkitaan. Äänimaisematutkija
Noora Vikmanin mukaan usein vasta kun suljemme silmäluomemme
raotamme korvaluomiamme. Äänimaisemaan perehtyminen voi
nykyihmiseltä vaatia tietoista, joskus kivuliastakin, pinnistämistä
korvaluomien avaamiseksi.
Kutkuttava
aistilista
Ajatus Lorenz Okenin aistilistasta ilman arvohierarkioita
on kutkuttava. Näen
mielelläni Taidetta Ympäri ja Ämpäri -ympäristötaideprojektin
työskentelymallina, joka rohkaisee koululaisia, opettajia ja
ympäröivän yhteisön ihmisiä ympäristölle
herkiksi ja uteliaiksi silmä-, korva-, nenä-, kieli- JA
ihoihmisiksi.
Taidetta
Ympäri ja Ämpäri nostaa esiin kysymyksen taiteen mahdollisuuksista
ja roolista ympäristön ja arjen osana. Voiko taide pysäyttää
meidät katsomaan ympäristöämme ’toisin’?
Taidetta Ympäri ja Ämpäri -työpajoihin kutsutaan
vieraaksi eri taiteen alojen taiteilijoita ja asiantuntijoita työskentelemään
yhdessä koululaisten kanssa. Toiminnan pedagogisia lähtökohtia
ovat yhteisöllisyys, taiteiden välisyys ja moniaistisuus.
Kuuleeko Eura?
Kuuleeko Eura? pureutuu euralaisten arkiympäristöön
ja siihen kytkeytyviin muistoihin ja tarinoihin. Lopputuloksena tarinat
visualisoituvat kaikkien nähtäväksi, koettaviksi ja kuultavaksi
Euraan levittyvillä merkatuilla vaellus-, auto- ja pyöräreiteillä.
Koululaisten talteen keräämät tarinat, niihin liittyvät
’paikat’ ja niistä kuuluttavat tuulikanteleet tuskin
jättävät euralaisia ja paikkakunnalle poikkeavia silmä-,
korva-, nenä-, kieli- ja ihoihmisiä kylmäksi.
Taidetta Ympäri ja Ämpäri on Porin taidemuseon ja Porin
kaupungin koulutusviraston yhteinen ympäristötaideprojekti,
joka on toiminut vuodesta 1999. Taidetta Ympäri ja Ämpäri
–projekti on yksi Opetushallituksen käynnistämän
valtakunnalisen Koulun ja kulttuurin yhteistyöohjelman (KOKU) 1998-2001
pilottihankkeista. KOKU:n tavoitteena on ollut kehittää uusia
toimintamalleja ja sisältöjä koulujen taide- ja kulttuuriopetukselle.
Vuonna 2005 Taidetta Ympäri ja Ämpäri –projektin
myötä saadut kokemukset ja menettelytavat siirrettiin uuteen
toimintaympäristöön laajentamalla projekti maakuntaan
yhteistyössä Euran kunnan kulttuuritoimen kanssa. Kuuleeko
Eura? on osa ympäristötaideprojekti Taidetta Ympäri ja
Ämpäri toimintaa ja niveltyy Porin taidemuseon aluetaidemuseotoimintaan.
Mirja Ramstedt-Salonen
museolehtori
Porin taidemuseo / Taidetta Ympäri ja Ämpäri –ympäristötaideprojekti
Kirjallisuutta:
Hannu Salmi: Onko tuoksuilla ja äänillä
menneisyys? Aistiympäristön historia tutkimuskohteena.
KULTTUURIHISTORIA - Johdatus tutkimukseen. Toimitus Kari Immonen ja
Maarit Leskelä-Kärki. Suomalaisen kirjallisuuden seura. Helsinki
2001,
Heikki Uimonen: Ääntä kohti. Ääniympäristön
kuuntelu, muutos ja merkitys. Akateeminen väitöskirja. Tampereen
yliopisto. Musiikintutkimuksen laitos. Acta Universitatis Tamperensis
1110. Tampere 2005.
TAIDETTA YMPÄRI JA ÄMPÄRI II. Porin taidemuseon ja Porin
kaupungin koulutusviraston ympäristötaideprojekti. Toimitus
Mirja Ramstedt-Salonen. Porin taidemuseon julkaisuja 71.
TUTKA Porin taidemuseon tutkimuksia 2. Nykypaino Oy 2004.