Sanat! Valtakunnallinen kirjoittaja- ja kirjallisuustapahtuma

22.4.2017

SANAT! – KIRJALLISUUSPÄIVÄT KUTSUU JÄLLEEN HUHTIKUUSSA EURAAN KIRJOJEN ÄÄREEN
-TEEMANA HISTORIA UUSIN SILMIN

Katso tapahtuman koko ohjelma tästä.  

Tiedote:

22-23.huhtikuuta pidettävä kirjallisuustapatuma Sanat! kutsuu jälleen kirjoittajat ja lukijat sanojen äärelle Euran Kauttuan historiallisiin maisemiin. Viime vuonna ensi kertaa järjestetyn tapahtuman kirjoittajatyöpajoihin, keskustelutilaisuuksiin ja iltaklubille osallistui noin 500 kirjanystävää ja tänä vuonna tapahtumaan odotetaan myös runsaasti vieraita. Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Euran kunta, Taiteen edistämiskeskus, Kirjoittajayhdistys Manu Forte ry sekä Nuoren voiman liitto. Tasavallan presidentin puoliso rouva Jenni Haukio toimii tapahtuman suojelijana.

Sanat! -juliste
”- Haaveni on, että kymmenen vuoden päästä Euran Sanat! –kirjallisuuspäivät ovat kuin Sodankylän filmijuhlat – koko maan kirjallisuusväen yhteen keräävä elävä ja uudistuva, ainutlaatuinen tapahtuma maalaismaisemassa. Euran Kauttua on kaunis ja kiinnostava paikka, johon sijoittuu myös lukuisa määrä romaaneja. Uskon, että kaikki on mahdollista!”, toteaa tapahtumaa koordinoiva Satakunnan sanataiteen läänintaiteilija Karoliina Suoniemi.

Vuonna 2017 tapahtuman teemoina ovat menneisyys, folklore, tarinat ja historia, hieman toisin silmin nähtynä. Perinteisten suurten kertomusten sijaan sukelletaan mikrohistoriaan ja vaihtoehtoisiin todellisuuksiin sekä syrjään jääviin historian ääniin. Kirjailijavieraaksi mielenkiintoisiin keskusteluihin saapuvat mm. Anna Kortelainen, Virpi Hämeen-Anttila, Paula Havaste, Juha-Pekka Koskinen, Mike Pohjola Mikko Kamula ja Tapio Koivukari. Ja lauantai-iltaa vietetään jo perinteiseen tapaan runon ja musiikin ääressä Kauttuan Klubilla. Tapahtuman tarkka ohjelma löytyy facebookista hakusanalla Sanat! – Euran toiset kirjallisuuspäivät sekä pian myös sivustolta www.eura.fi/palvelut/kulttuuri.
Tapahtuman ohessa järjestetään myös kolme kirjoittamistyöpaja, joita ohjaavat kirjailijat Paula Havaste ja Mervi Heikkilä sekä sanataideohjaaja Outi Lähteenlahti. Pajoissa sukelletaan kirjoittamiseen niin omaelämänkerrallisuuden, fantasian kuin historiallisen kirjoittamisenkin näkökulmista. Pajat ovat avoimia kaikille kirjoittamisesta kiinnostuneille, mutta niihin tulee etukäteen ilmoittautua osoitteeseen: karoliina.suoniemi@taike.fi

Järj. Taiteen edistämiskeskus yhteistyössä Euran kunta, Kirjoittajayhdistys Manu Forte ry, Nuoren voiman liitto


« Takaisin

 

Visit Pyhäjärviseutu

Tutustu alueen palveluihin

 

Suomi 100 vuotta

Juhlavuoden tapahtumat

 

Asumaan Euraan

 

Satasote rakentuu

satasote.fi

Yhteystiedot

Euran kunta

Sorkkistentie 10
PL 22
27511 Eura
puh 02 839 901
fax 02 865 2059

Sähköposti

kirjaamo@eura.fi

Henkilökohtaiset osoitteet

etunimi.sukunimi@eura.fi

Kunnanvirasto

ma–to klo 8.00–16.00 ja pe 8.00–15.30

kesä-elokuu ma-pe klo 8.00 - 15.00

Neuvonta ja vaihde

puh 02 839 901