Lastensuojelu

Jokaisella lapsella on oikeus turvalliseen ja virikkeitä antavaan kasvuympäristöön sekä tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä erityiseen suojeluun. (Lastensuojelulaki 1§)

Mikäli lapsen kotiolot eivät ole riittävän turvalliset tai lapsi itse vaarantaa hyvinvointiaan, on lastensuojeluviranomaisten velvollisuus auttaa lasta.

Lastensuojelu jakautuu avohuoltoon, sijaishuoltoon ja jälkihuoltoon.

Lastensuojelun suunnitelma
Liite 1
Liite 2

Lastensuojeluilmoitus

Lastensuojeluun voi ottaa yhteyttä jokainen, joka on huolissaan lapsen tai nuoren tilanteesta. Esimerkiksi lapsi tai nuori itse, sukulaiset, ystävät tai naapurit voivat ottaa yhteyttä.

Sosiaali- ja terveydenhuollon, opetustoimen, nuorisotoimen, poliisitoimen ja seurakunnan palveluksessa tai luottamustoimessa olevat henkilöt, hätäkeskustoimintaa, koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa harjoittavan yksikön palveluksessa olevat henkilöt ovat velvollisia ilmoittamaan, jos he ovat saaneet tietää lapsesta, jonka tilanne edellyttää lastensuojelun tarpeen selvittämistä.

Virka-aikana yhteyttä otetaan lastensuojelun sosiaalityöntekijöihin. Virka-ajan ulkopuolella akuuteissa tilanteissa palvelee myös Satakunnan sosiaalipäivystys, johon otetaan yhteyttä hätäkeskuksen 112 numeron kautta.

Sosiaalityöntekijät tutkivat jokaisen lastensuojeluilmoituksen. Lastensuojelun tarpeen arviointi tehdään lasta tai nuorta koskevan lastensuojeluilmoituksen perusteella. Lastensuojelun tarpeen arvioinnissa tavoitteena on yhdessä lapsen tai nuoren ja vanhempien kanssa selvittää perheen elämäntilanne ja mahdollinen tuen tarve. Lasta tai nuorta ja vanhempia tavataan sekä yhdessä että erikseen. Jos asiakkuudelle lastensuojelussa ei arvioida olevan tarvetta, lapsen tai nuoren asiakkuus lastensuojelussa päättyy. Mikäli arvioidaan, että lapsen tai nuoren asiakkuutta lastensuojelussa on tarpeen jatkaa, sovitaan asiakassuunnitelman tekemisestä.

Lastensuojeluilmoituslomake

« Takaisin      Takaisin ylös ↑ Päivitetty: 19.5.2011 9:52