Elatusapusopimukset
Lapsella on oikeus saada elatusta molemmilta vanhemmiltaan näiden maksukyvyn mukaan 18 ikävuoteen saakka. Opiskelun perusteella elatusvelvollisuus voi jatkua tämänkin jälkeen.
Erillään asuva vanhempi maksaa osuutensa lapsen elatuksesta elatusapuna toiselle vanhemmalle.
Elatusta koskevat sopimukset on tehtävä kirjallisesti. Sopimukset vahvistaa lastenvalvoja. Toisena vaihtoehtona on hakea elatusavusta oikeuden päätös.
Tuomioistuimen päätöstä tai vanhempien tekemiä sopimuksia voidaan muuttaa joko uudella päätöksellä tai vanhempien yhteisellä sopimuksella, jonka lastenvalvoja vahvistaa. Lastenvalvojan palvelujen käyttäminen on vapaaehtoista ja maksutonta.
Erääntyvälle elatusavulle lasketaan korkolain mukainen viivästyskorko. Elatusavut ovat indeksisidonnaisia (laki eräiden elatusapujen sitomisesta elinkustannusindeksiin). Indeksikorotukset koskevat kaikkia voimassa olevia lapsen elatuksesta annetun lain nojalla tehtyjä elatusapusopimuksia niiden vahvistamispäivämäärästä riippumatta.
Lisätietoja saa lastenvalvojalta, puh. 044 422 4410.
Lastenvalvojalla on puhelinaika ma, ti, to, pe klo 11.00 - 12.00.
Lastenvalvoja ottaa asiakkaita vastaa ajanvarauksella.




