Euran yhteiskoulun liikuntailtapäivä syksyllä 2011
Yhteiskoulun liikuntailtapäivä pidetään torstaina 1.9.2011. klo 12-15. Rankkasateen sattuessa päivä siirretään viikolla ja pidetään 8.9. Päätös siirtämisestä tehdään keskiviikkona iltapäivällä sääennusteen mukaan. Tällöin 1. päivä on normaali koulupäivä lukujärjestyksen mukaisesti.
Liikuntailtapäivän ohjelmaksi oppilas on voinut valita patikoiden tehtävän minivaelluksen (n. 10 km), pyöräilyn (n. 35 km) tai rullaluistelun (n. 25 km). 9.-luokkalaisten valittavana on ollut myös melonta. Valinta on sitova. Jokaisessa lajissa tarvitaan lajiin sopivat liikuntavarusteet, farkut tms. eivät ole liikunta-asu. Varustuksessa tulee huomioida mahdolliset säätilan muutokset. Rullaluistelussa tarvitaan liikunta-asun ja luistinten lisäksi kyynär-, ranne- ja polvisuojat. Kypärän käyttöä suositellaan sekä rullaluistelijoille että pyöräilijöille. Minivaellukselle osallistujien on kiinnitettävä erityistä huomiota jalkineiden sopivuuteen. Reppuun voi pakata myös omaa juotavaa. Melontaan osallistuvat tarvitsevat normaalit ulkoliikuntavarusteet.
Kaikki oppilaat noudattavat liikuntapäivän aikana hyviä tapoja, liikennesääntöjä ja opettajien erikseen antamia ohjeita. Liikuntailtapäivän aikana ovat voimassa koulun järjestyssäännöt. Koulun vakuutus on voimassa myös liikuntapäivän suorituksissa. Liikuntapäivä on yksi koulun työpäivistä, johon osallistutaan kuten muihinkin koulupäiviin. Luonnossa liikutaan luontoa kunnioittaen ja turhaa melua välttäen, liikenteessä myös erityistä varovaisuutta noudattaen.
Liikuntailtapäivän tarkoitus on antaa iloisia, rentouttavia ja liikunnallisia yhdessäolon kokemuksia.
Heini Leván Reima Antola
044 730 7538 044 730 7539
Aimo Mattila
044 730 7465




