Sykettä seniori-ikäisille -hanke
syyskuu 2010-maaliskuu 2011
Sykettä seniori-ikäisille -hankkeessa kohderyhmän hyvinvointia parannettiin kulttuurin, taiteen ja harrastamisen keinoin. Hankkeella tavoiteltiin iloa taiteesta, osallisuutta, yhteisöllisyyttä ja virkistystä kuntalaisille. Hanketta koordinoi kulttuuripalvelut, ja siinä olivat mukana lisäksi liikunta-, sosiaali-, terveys- ja kirjastopalvelut sekä kansalaisopisto.
Hankkeen puitteissa on toteutettu uudenlaista senioritoimintaa kunnassa; Esimerkiksi lokakuussa 2010 järjestettiin ensimmäiset seniori-ikäisille suunnatut virkistys- ja hyvinvointimessut, jossa paikalliset yhdistykset ja yritykset esittelivät seniori-ikäisille suunnattuja tuotteita ja palveluita sekä heille suunnattua toimintaa. Jo tutuksi tullut Viisaat ja vireät -luentosarja sai rinnalleen Rennot ja reippaat -liikuntaryhmän, jonka tavoitteena on sosiaalisen kanssakäymisen lisäksi tukea seniori-ikäisten liikunnan harrastamista ja madaltaa eri lajeihin tutustumisen kynnystä.
Hankkeen aikana kartoitettiin kohderyhmän toiveet ja tarpeet tulevaisuuden senioritoiminnasta sekä tehtiin erilaisia kokeiluja seniorityössä. Hankkeesta saatujen kokemuksien myötä luotiin strategia, miten senioritoimintaa jatketaan hankkeen jälkeen ja miten se organisoidaan, jotta toiminnasta tulisi pysyvää.




