KIUKAISTEN KIRJASTON REMONTTI |
![]() |
REMONTTI VALMISTUNUT!
Kunnantalon remontti valmistui pääosin helmikuussa 2012 ja tilojen lopputarkastus tehtiin maaliskuussa.
Kiukaisten kirjasto toimi entisissä tiloissa helmikuun loppuun. Muuton takia Kiukaisten kirjastopalvelut ovat poissa käytöstä 5.3. alkaen.
Nykyisestä kirjastosta siirrettiin vanhoja käyttökelpoisia hyllyjä ja kalusteita uuden kirjaston alakertaan. Lainaustiski tuli maaliskuussa kuten myös yläkertaan tilatut uudet hyllyt.
Muuttotyöt vanhasta kirjastosta alkoivat maaliskuussa viikolla 10. Kirjaston aineiston pakkaaminen ja taas sijoittaminen tarkasti oikeille paikoille uusissa tiloissa vie aikaa. Kirjastoaineisto saatiin sijoitettua paikoilleen viikolla 17, mutta kirjastosta puuttuu vielä mm. opasteita ym.
Kirjasto voidaan näillä näkymin avata uusissa tiloissa toukokuussa 2.5. ja avajaisia vietetään Eura-päivänä lauantaina 9.6.
REMONTTISUUNNITELMA JA TOTEUTTAMINEN
Kiukaisten kirjasto on toiminut 80-luvun alusta lähtien Eurakoskentiellä sijaitsevissa tiloissa Siwan naapurissa. Huolimatta hyllyjen uudelleen järjestelyistä tilat ovat ajan mittaan käyneet ahtaiksi ja myös epäkäytännöllisiksi.
Kuntaliitoksen seurauksena Kiukaisten kunnanviraston tilat jäivät tyhjilleen ja Kiukaisten kirjastolle remontoidaan nyt uusia tiloja entisen kunnanviraston päärakennukseen. Punatiilinen rakennus on alun perin valmistunut 50-luvun puolivälissä.
Kunnanviraston alakertaan tehdään kirjastolle aula lainaustiskeineen, lukusali, nettipisteet sekä lasten ja nuorten osasto. Yläkerran entiseen valtuustosaliin tulee aikuisten osasto. Ylä- ja alakertaan kirjastotiloja tulee
noin 90 m2 ja lisäksi yläkertaan tehdään henkilökunnalle toimisto ja sosiaalitilat.
Työt aloitettiin syyskuussa purkamalla väliseiniä. Uuden maalipinnan ovat saaneet pääosin kaikki sisäkatot ja -seinät. Yläkerran käytävän katto ja ensimmäisen kerroksen katot on myös levytetty uudestaan. Lattiapinnat ovat pääosin vanhoja, purkujäljet on kuitenkin paikattu.
Yläkerran wc on uusittu kokonaan ja siivouskomero on lisätty hissin viereen. ATK-verkko ja sähköt on pääosin uusittu ja ilmanvaihtokanavisto ja kone asennettu kokonaisuudessaan. Sähkökaapeloinnit on tehty, vesi- ja viemäriputket on asennettu.
Hissi on myös asennettu paikoilleen. Keittiökalusteet on niin ikään asennettu paikoilleen.
Kirjaston remontille on budjetoitu 120 000 euroa ja nämä kustannukset katetaan kuntaliitoksessa saadusta yhdistämisavustuksesta. Kirjaston rakennustyöt tehdään kunnan omana työnä, mutta sähkö- ja ilmastointityöt teetetään urakoitsijoilla.
Aikuisten osastolle on tilattu uudet kirjahyllyt F-inno Oy:ltä, mutta muuten kirjaston kalustuksessa käytetään suurta osaa Kiukaisten vanhoista hyllyistä. Valtuustosalin pöytiä ja tuoleja pystytään käyttämään kirjaston kalustuksessa.
Uusiin ja isompiin tiloihin saadaan asiakkaille paremmat atk- ja lukutilat. Uutuuksia voidaan laittaa enemmän esille, voidaan koota näyttelyitä ja järjestää oheistoimintaa. Entisestä kunnanjohtajan huoneesta on suunnitelmissa tehdä dekkarihuone.





