Yleistietoa kunnastaKoskeljärvi

Eura on n. 12.500 asukkaan kunta eteläisessä Satakunnassa. Kunta on työssäkäyntialueensa vireä, viihtyisä ja turvallinen keskus. Eura on perustettu vuonna 1866 ja laajentunut kuntaliitosten myötä v. 1970 Honkilahden ja Hinnerjoen sekä v. 2009 Kiukaisten kunnan liittyessä Euraan.

Eura on esihistorialtaan yksi Suomen merkittävimmistä kunnista. Poikkeuksellisen runsaat, erityisesti rautakautiset löydöt tekevät kuntaa tunnetuksi ympäri maailmaa. Kiukaisten alueen esihistorialliset asuinpaikkalöydökset ovat ajalta ennen ajanlaskumme alkua, n. 2000-1300 eKr. Kokonainen muinainen aikakausi on nimetty Kiukaisten kulttuuriksi.

Tänään Eura on yksi Suomen teollistuneimpia kuntia. Kunta kuuluu elintarviketalouden merkittävään suomalaiseen keskittymään. Elinkeinorakenne on monipuolinen ja kunnassa on lukuisia alansa kärkiyrityksiä.

Pyhäjärvi, Koskeljärvi, Harola
Euralaiselle luonnolle antavat leimansa järvet (yli 20) sekä luonnon rehevyys ja vaihtelevuus.

Säkylän Pyhäjärvi on tunnettu Lounais-Suomen suurin järvi, josta huomattava osa sijaitsee Euran kunnan alueella. Järvi tunnetaan kalaisuudestaan ja vapaa-ajanvieton kohteena.

Koskeljärvi Euran Honkilahdella on Suomen tunnetuimpia lintujärviä. Erämaisen järven rannat ovat pääosin suojeltu. Järvelle on rakennettu lintutorni ja pysähdyspaikkoja luonnossa liikkumista harrastaville.

Harola on kokonaisuutena hyvin monipuolinen: Satakunnan hienoimpien lehtojen ja valtakunnallisesti arvokkaiden muinaisjäännösten lisäksi alueella on myös kangasmetsää, puustoisia soita ja Pyhäjärven ranta-alueita.

« Takaisin      Takaisin ylös ↑ Päivitetty: 19.8.2014 11:19