Teoilla muutetaan maailmaa

22.2.2019

Puheella on merkitystä, mutta teoilla muutetaan maailmaa. Montako kertaa olet ollut tilanteessa, jossa heitellään hyviä ideoita? Yhdessä ideaa parannellaan aina vain erinomaisemmaksi – ja sitten kukin lähtee tyytyväisenä taholleen. Montako kertaa on käynyt niin, että seuraavan kerran tavatessa muistellaan ideaa ja sen erinomaisuutta, eikä idea ole lainkaan muuttunut puheesta teoiksi? Ainakin minulle tällaiset tilanteet ovat tuttuja sekä töistä että vapaa-ajalta. Hyvistä ideoista tulee totta vasta, kun ne toteutuvat.

Puheella – ja tekstillä – asetetaan tavoitteita, kuten tekivät Martin Luther King jr I have a Dream -puheellaan tai John F Kennedy puheellaan kuuhun lentämisestä. Euran kunnanhallitus asetti EuraPlus-kasvuohjelman tavoitteeksi Euran työvoiman ja työpaikkojen määrän kasvattamisen. Tavoite asetettiin ehkä hieman vähemmän legendaaristen saatesanojen kanssa kuin herroilla King ja Kennedy, mutta MDI:n julkaiseman tuoreen väestöennusteen 2040 (linkki) perusteella Eurankaan tavoitetta ei saavuteta ihan perushommia hoidellen.

Kasvuohjelman luonnos on nyt luettavananne ja kommentoitavananne. Ohjelmaan on koottu ehdotuksia teoista. Miltä ne vaikuttavat? Ryhdytäänkö töihin?

Ota viimeistään 4.3.2019 kantaa EuraPlus-kasvuohjelmaan: https://www.otakantaa.fi/fi/hankkeet/335/osallistuminen/655/keskustelu/

Anita Silanterä, kehitysjohtaja

044 4224 002, anita.silantera@eura.fi


« Takaisin

 

Visit Pyhäjärviseutu

Tutustu alueen palveluihin

 

 

Asumaan Euraan

SOTE-keskus