pääsivulle www.eura.fi
Kustaa Järvinen
(1897-1979)


Kustaa Järvinen
  • Kuuluisa euralainen viulupelimanni. Nimitettiin mestaripelimanniksi 1970 Kaustisilla.
  • Järvisen ansiosta on jälkipolville saatu talletettua perimätietona pelimannimusiikkia lähes 200 kappaletta.
  • Tyyliniekka ja taitava viulun käsittelijä. Hänen kauttaan on säilynyt alasatakuntalainen rytmikäs soittotyyli, joka esimerkiksi polkan soitossa perustuu vasemman käden sorminäppäryyden lisäksi lyhyisiin jousen vetoihin ja terävään jousikäden ranteen käyttöön.
  • Vuosittain järjestettävä Kustaan Soitto alkoi vuonna 1977, kun maankuululle mestaripelimannille haluttiin järjestää 80-vuotisjuhlat siten, että kaikki halukkaat pääsevät näkemään ja kuulemaan onnittelijoiden tuoman musiikillisen ohjelman.
  • Juhlapaikaksi valittiin Euran Urheilutalon palloiluhalli. Ohjelmaa ja onnittelijoita riitti satamäärin. Yleisö piti tilaisuudesta ja monelta taholta esitettiin toivomus, että vastaava kansanmusiikkitapahtuma järjestettäisiin viimeistään vuoden kuluttua uudelleen. Euran Soittokunta ja Pelimannit ry, joka oli tilaisuuden järjestäjä, on siitä lähtien noudattanut toivomusta.
  • Vuosien kuluessa Kustaan Soitosta on tullut perinteinen ja odotettu keväinen musiikkitapahtuma, joka kokoaa pelimanni- ja viihdemusiikin ystäviä ja harrastajia laajalta alueelta koko maakunnasta ja kauempaakin.
  • Kustaan Soitosta tuli kerralla Etelä-Suomen suurin säännöllisesti toistuva kansanmusiikkikonsertti.
  • Ohjelma on aina aloitettu Kustaa Järvisen lempikappaleella, soittokunnan soittamalla Koivu-valssilla